Kuukausikuvat 2019

Katso myös:
Kuukausikuvatarinat 2020
Kuukausikuvatarinat 2018

Oma valintani kuukauden kuvaksi. Kuva on kuvattu julkaisukuukautensa aikana.

Auringonlasku Porsaanharjulla
Joulukuu 2019

Hyvää Uutta Vuotta 2020! Joulukuu jäi taakse. Kuvia oli valittavana kuukausikuvakseni erilaisia vaihtoehtoja, mutta lopulta niistä valikoitui heti joulukuun 2. päivä ottamani kuva. Kävimme silloin patikoimassa Virttaalta Porsaanharjulle ja takaisin. Aurinko oli juuri laskemassa, kun olimme Porsaanharjun Näköalalaavulla. Joulukuussa ei tuon päivän jälkeen saatu juurikaan nauttia aaurinkoisesta säästä. Luntakin oli joulukuun alussa sen verran, että Virttaan maastossa oli jo hiihtojälkiä ja yhden hiihtäjänkin näimme lähellä Virttaata. Me emme vielä ehtineet ottaa suksiamme esiin ja pari päivää myöhemmin se ei ollut enää tarpeellistakaan, kun lumet lähtivät ja pyöräilykelit jatkuivat. Pyöräilyssä saavutinkin uuden kausiennätykseni, kun satana päivänä pyöräilin yhteensä 7278 km. Vanha ennätys rikkoutui yli 700 kilometrillä.

Lammusteenlahti
Marraskuu 2019

Heti marraskuun alkuun sijoitui käynti itäisessä Suomessa - kauniissa Etelä-Savossa. Sieltä on tämä marraskuun kuukausikuvani. Lammusteenlahti on Pieksämäellä olevan Pyhäjärven lahti, joka hyvin kapean salmen kautta on yhteydessä Pyhäjärveen. Alueella oli silloin jo hienoinen lumikerros, joka vielä käyntimme jälkeen todennäköisesti suli pois.

Loimijoki
Lokakuu 2019

Minun Loimaani -sarja
Loimijokimaisema tuli kuvatuksi heti lokakuun alussa ruskaisena ja uudestaan aivan lokakuun lopulla, jolloin aamulla pakkasta oli alimmillaan ollut -9 astetta. Itseni kanssa pähkäilin, että kumman kuvan laitan - valituksi tuli nyt kuitenkin kuukauden lopulla otettu kuva. Tein pienen pyöräilylenkin kirpeänä pakkasaamuna. Kävin Hirvikoskella ja Vanhallakirkolla. Kuukausikuva on kuvattu Vanhankirkon sillalta 30.10.2019 aamulla pian auringonnousun jälkeen.

Paratiisikuru
Elokuu 2019
Syyskuuhun on jo useita vuosi meillä kuulunut ruskavaellus. Niinhän se oli taas tämänkin syksyn ohjelmassa. Teimme lähes saman lenkin kuin juhannusviikollakin. Ajoimme Urho Kekkosen kansallispuiston pohjoisosaan, huonon tien takana olevalle Aittajärvelle. Sieltä lähtien olimme kuusi yötä teltassa, joista ensimmäisen vietimme lähellä parkkipaikkaa Aittajärven laavun maastossa. Yöpymistä seuraavan kuurosateisen päivän aikana vaelsimme Pälkkimäojan laavulle, jonne pystytimme telttamme kolmeksi yöksi. Teimme Pälkkimäojalta kahtena päivänä päivävaellukset, ensiksi Joukahais- ja Lupukkapäälle, jolta tulimme pois Lupukkalammen kautta. Räntää satoi, kun olimme Lupukkapäällä, mutta välillä paistoi aurinko ja maisema oli suurenmoinen. Toisena päivänä kiersimme UK-puiston kuuluisimpien kohteiden kautta päivälenkin. Nousimme Siliäselälle ja laskeuduimme sieltä Paratiisikurun alkuun ja siitä jatkoimme Paratiisikurun reunaa itse kurulle. Se oli suosittu kohde, jossa oli myös muita retkeilijöitä. Paratiisikurulta nousimme Ukselmapään rinnettä ja taitoimme kohti Pirunporttia. Patikoimme sen lävitse ja Muorravaarakan laakson puolelta nousimme Ukselmapäälle ja edelleen Lumipäälle, jolta laskeuduimme Pälkkimäojan alkupurojen muodostamaan laaksoon. Pälkkimäojaa seuraten tulimme teltalle. Laavulla oli pari jässikkää Hämeenkyröstä, jotka eivät oikein suvainneet meidän paikalla oloamme. Tämä oli ensimmäinen kerta koko vaellusuramme aikana, kun tuollaisia omaan napaansa tuijottajia tuli vastaan. Yön nukuttuamme jatkui aamu vielä jäätävänä. Yön aikana oli satanut pari senttiä lunta, joka osaltaan saatooi vaikuttaa jässiköidenkin tunnelmaan. He olivat pitäneet koko yön nuotiossa tulen ja polttivat ainakin kaksi säkillistä puita yön aikana ja lisäksi vielä metrin mittaisia halkoja katkomatta. Jos kaikki vaeltajat käyttäisivät yhtä runsaasti puita yöpyessään, ei tällaista puupalvelua voitaisi kyllä pitää yllä. Aivan kauhistutti. Meidän piti vielä päivä olla Pälkkimäojalla ja kiivetä Riitelmäpäälle, mutta yön lumisade sai toisiin aatoksiin. Pelkäsimme kallioiden muuttuneen jäisiksi, joten liukastumisvaara olisi ollut ilmeinen. Purimme telttamme ja lähdimme kohti Aittajärveä. Emme menneet kuitenkaan Aittajärvelle saakka vaan lähdimme Maantiekurusta Sotavaaranojan vartta kohti Suomujokea. Suomujoelle saavuttuamme lähdimme taas kohti Aittajärveä, mutta jäimme yöksi vielä Siikavuopajan laavun maastoon yhdeksi yöksi telttaan. Laavulla oli ja nukkui yön saksalainen nuoripari, joiden kanssa ei reviiretstä tullut minkäänlaista kiistaa ja nuotiotakin heti pitivät puita säästäen. Tilaa järjestyi hyvin molemmille keittopuuhien ajaksi. Seuraavana päivän vaelsimme Siikavuopajalta noin kuuden kilometrin matkan Aittajärvelle kahlaamolle ja siitä kahlattuamme Croksisaappaiden kanssa ylitse tulimme autolle. Yhdeksi yöksi pysähdyimmme Kiilopäällä nauttimaan Hotelli Niilanpään vuoteista ja lakanoista sekä savusaunasta ja runsaasta ruokapöydästä. Kotimatkallakin yövyimme vielä Oulun eteläpuolella tuttavaperheen luona ja paransimme maailman kuntoon. Yksi hieno vaellus on taas takana ja kuukaisikuva tuli Paratiisikurusta, josta ylös kavutessamme satoi hetken aikaa sakeasti räntää. Ylähäällä tunturissa keräsivät katajat jo ensimmäisä tykkylumikerroksia neulasilleen. Ehkä ne vielä syksyn aikana ovat sulaneet.
Laitan vielä ekstarana tähän kuvan lumisen aamun vaelluksesta Pälkkimäpäältä, jossa neljä poroa tuli meitä tervehtimään. Kuvassa näkyy myös luminen tunturimaisema, joka sai vaellussuunnitelmamme muuttumaan.

Kotkaniemi
Elokuu 2019
Elokuu oli taas täynnä tapahtumia. Kuukausikuvaksi niistä valikoitui Kotkaniemen rantamaisema Luumäeltä. Olimme Lappeenrannassa ja Luumäellä opiston kurssini vuosikokoontumisessa. Kävimme tutustumassa Luumäellä Itsenäisyydentiehen, jonka varrella on ollut merkittäviä maamme kohtaloihin vaikuttaneita tapahtumia ja tekijöitä. Yksi niistä on ollut maamme kolmas presidentti P. E. Svinhufvud, jonka koti - Kotkaniemi - on tien varrella. Koti on nykyisin museona. Svinhufvud on yksi merkittävimpiä henkilöitä Suomen itsenäisyyden takana. Hän puolusti Suomen lakeja venäläistämisyrityksistä 1900-luvun alussa ja joutui tästä maksamaan hintana karkoituksen Siperiaan kahdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi. Lähinnä näistä ansioista hänen kuvansa on Oikeustaistelun muistomerkissä, joka on Luumäen asemalla. Itsenäisyydentien varressa voi tutustua myös Salpalinjaan, merkittävään puolustuslinnoitusketjuun, jolla on pituutta 1200 km. Linjaa oli parhaaseen aikaan rakentamassa 35 000 miestä, joita muonitti 2000 lottaa. Se on edelleen Suomen itsenäisyydenajan suurin rakennushanke. Itsenäisyydentien varressa on myös Suomen Vapaussodan 1918 muistomerkki. Näillä alueilla käytiin Vapaussodan viimeinen merkittävä taistelu ja samalla alueella kaatui myös sodan ensimmäinen uhri. Matka antoi merkittävää lisätietoa Suomen historiasta, kun mukaan otetaan myös Itsenäisyydentien varrella oleva Taavetin linnoitus.

Kartanokimalainen (Bombus hypnorum) ja tummatulikukka (Verbascum nigrum)
Heinäkuu 2017

Tumma tulikukkaa, joka kasvaa omassa pihassa, aloin kuvaamaan. Siinä kasvustossa pyöri parhaimmillaan yli kymmenen kimalaista. Saattoivat olla kaikkikin kartanokimalaisia, mutta kuvaan tullut ainakin oli. Tummatulikukka kukki upeasti, mutta jostain tuli jo vuosi sitten kesällä ukontulikukka talon nurkalle. Silloin me emme sitä tunnistaneet, kun kasvatti vain valtavia lehtiä. Tänä vuonna sitten teki kukkaa. Kukinta jäi kuitenkin sillä melko vaatimattomaksi, kun joku kavitauti iski rajuna sen lehtiin. Sama home kyllä lakastutti myös tummatulikukan nopeasti heinäkuun edetessä.

Kesäyö Lupukkalammella
Kesäkuu 2019
Kesäkuun vaellusreissumme suuntautui Juhannusviikolla Urho Kekkosen kansallispuistoon. Matka päätavoite oli huiputtaa Lupukkapää, joka on Luirojärvellä käyneille tuttu. Luirojärven saunan laiturilta se näkyy yli järven keskimmäisenä kolmesta huipusta. Viime vuoden matkan tavoitteena se jo oli, mutta silloin sateinen ukkossää tyrmäsi aikomuksemme. Ajelimme perjantaina viikkoa ennen juhannusta Inarin Aittajärvelle. Nelostieltä Aittajärvelle johtava 34 km:n mittainen soratie oli pääosin erittäin huonossa kunnossa, mutta perille pääsimme. Siellä illan jo rannoilla hämärtyessä saavuimme perille ja tummana voimakkaasti virtaavan Suomujoen yli kahlaaminen tuntui ylirohkealta teolta, joten ohjelmaan tuli heti muutos. Lähdimme vaeltamaan rinkat selässä Suomujoen pohjoisrantaa kohti Porttikoskea, jossa tiesimme olevan lähimmän sillan yli joen. Vasta seuraavana päivänä ylitimme sillan ja jatkoimme aina Lupukkalammelle saakka. Polku oli paikoin melko näkymätön, mutta sää oli vaeltamiseen jopa liiankin lämmin. Lämpötila kohosi yli 20 asteen. Aika uuvuksissa olimme viimeiset kilometrit 21 km:n päivämatkasta täyden ringgan kanssa tarpoessamme. Väsymys unohtui, kun pääsimme perille tavoitteeseem Lupukkalemmen rantaan ja pulahdimme lammen virkistävän raikkaaseen veteen. Löysimme hyvän telttapaikan lammen rannalta. Ilta oli lämmin auringon paistaessa telttaan, eikä aurinko laskenut koko yönä. Kuva on otettu telttamme vierestä yöllä noin pouli yhden aikaan (Exif-tiedoissa on kameraan jäänyt kesäaika), jolloin aurinko paistoi melko suoraan pohjoisesta. Koko yönä ei paiste loppunut. Tällaiseen koko yön varjottomaan auringon paisteeseen emme ole ennen onnistuneet telttaamme pystyttämään. Yö oli kuitenkin kylmä, kun alinarvomitari oli jäänyt lukemaan -1,5 astetta. Seuraavana aamuna nousimme Lupukkapäälle ja niin yksi huiputustavoite oli taas suoritettu. Vaellusreissumme aikana huiputimme myös Apujoukkojenvaaran, Riitelmäpään ja Sokostin. Kävimme lisäksi Paratiisikurussa ja Pirunportilla. Koko kuusipäiväisen reissumme aikana satoi vain yhtenä yönä, mutta sekin sade loppui aamuksi ennen vaeltamaan lähtöämme. Oli hyvin onnistunut matka. Vaellusreissun päätteeksi olimme vielä kolme yötä Suomen Ladun Niilanpää-hotellissa Kiilopäällä. Siinä menivät juhannuspyhät, joiden aikana satoikin sitten joka päivä, mutta se ei tunnelmaa pilannut.

Ruohikkoista rantaa
Toukokuu - May 2019
Toukokuu oli minulle oikein kuvauskuukausi. Kuvatuksi tuli noin 600 ruutua, joten valittavaa riitti. Pyöräillessä oli kamera mukana, mutta sen lisäksi kävimme patikoimassa Teijon sekä Pyhä-Häkin kansallispuistoissa, Koskeljärven Natura-2000 -alueella ja Harjureitin maastossa. Aina oli kamera mukana. Kuukausikuvaksi valikoitui kuitenkin Koskeljärveltä Honkilahdelta otettu kuva ruohikkoiselle Koskeljärvelle. Paras lintujen konsertti kuultiin Pyhä-Häkin kansallispuistossa vietetyn telttayön aikana. Ihan tuota konserttia olisi pitänyt saada nauhoitetuksi. Siinä olivat äänessä käen kukunnan lisäksi joutsenien ja muidenkin vesilintuen kevättoitotukset sekä pikkulintujen iloiset viserrykset Olipa hienoa kuultavaa.
Laitan ekstrana vielä tähän yhteyteen lähiseutukuvan Oripään Myllylähteestä, jota jo on kunnostettu ja edelleen kunnostetaan

Raita kukkii
Huhtikuu 2019
Vaihtoehtoja kuukausikuvaksi oli taas paljon, kun kuukauden aikana olen pyöräretkillä pitänyt kameraa mukanani ja pieni patikointikin tehtiin huhtikuun lopulla. En nyt kuitenkaan laittanut kuukausikuvaksi maisemaa vaan ihan tuiki tavallisen pajukasvin - raidan kukan. Raita ja pajut kukkivat huhtikuulla erityisen runsaasti. Kuvassa on raidan kukka Salix caprea Kevät eteni nopeasti huhtikuussa. Lämpimimpinä päivinä lämpötila kohosi 22 asteen paikkeille. Sini-, valko- ja keltavuokot kukkivat jo huhtikuussa, samoin mukulaleinikki ja tietenkin kevättaskuruoho ja leskenlehti. Kuukauden lopussa ollaan jo edellä tavanomaisesta. Kylvötyötkin tulivat jo osalla kaikki tehdyiksi huhtikuun puolella, kun heti puolenkuun jälkeen pääsi aloittelemaan.

Kosken kohinaa
Maaliskuu 2019

Maaliskuussa oli talvea ja vielä hiihtokautta, mutta loppukuu oli hyvin keväinen ja lämpötila nousi lämpimimpinä päivinä kymmeneen asteeseen ja jopa ylikin. Kuvausreissuja ei tullut oikein maaliskuulla harrastetuksi, mutta pyöräilykauden alkaessa osaltamme 26.3.22019 kannoin kameraa mukana pyöräretkillämme. Kuukausikuvaksi valikoitui näillä matkoilla otetuista kuvista Koski Tl:ssä otettu kuva Paimiojoen Patakoskesta, jossa muutaman lämpimän päivän seurauksena virtasi vettä runsaasti.

Valtavaara ja Valtavaaran tupa
Helmikuu 2019

Helmikuussa vietimme yhden pakkasviikon Kuusamossa Rukan maastoissa. Lumikenkäilimme aurinkoisen sunnuntaipäivän menopäivämme jälkeen. Muut päivät käyttimme hiihtämiseen. Kuukausikuvaksi valikoitui lumikenkäillessä ottamani kuva Valtavaarasta kauniissa auringonpaisteessa. Valtavaaran laelle näkyy hyvin Valtavaaran päivätupa, jonka lumi oli täysin vuorannut. Nousimme Valtavaaran laavun kautta ylös tuvalle. Upeat olivat maisemat myös ylhäältä ja samoin Pyhävaaralta, jolle kenkäilimme saman päivänä. Molemmille vaaroille nousimme myöhemmin vielä suksillakin, Pyhävaaran kodalle jopa kolmasti vaikka nousi sinne oli melkoisen rankka. Valtavaaralle nousu latua pitkin oli helpompi, tosin silloin ei noustu vaaran laelle vaan vain Valtavaaran kodalle, joka on kolmensadan metrin päässä huipusta. Oikein hieno reissu oli taas pohjoiseen vaikka ei edes Lappiin saakka ajettukaan.

Veden, lumen ja jään leikkiä
Tammikuu 2019
Minun Loimaani -sarja
Vesi, lumi ja jää muodostivat kauniita pillistöjä ja hattuja kivien päälle Hirvikoskessa. Vesi virtasi vielä sulana ja koskikarakin näyttäytyi vaikka kuvaan sitä en pystynyt saamaan. Vettä oli paljon vähemmän mitä vuosi takaperin oli samoihin aikoihin. Nyt Loimijoki oli Hirvikoskessa vain kapea uoma, virta kyllä oli voimakas.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa?

Kellostapulilla!